top of page

Influenssa

Päivitetty: 8. syysk. 2019

Influenssa on influenssaviruksen aiheuttama hengitysteiden virustulehdus (myös esimerkiksi vesirokko on viruksen aiheuttama). Suomessa influenssaepidemioita esiintyy joka talvi. Epidemian iskiessä jo päivystykset voivat olla koetuksella. Influenssa voi terveelläkin aikuisella kestää hyvin pitkään ja aiheuttaa jälkitauteja. Influenssaan sairastuu joka vuosi 5-15% koko väestöstä. Influenssat tarttuvat helposti joko pisaratartuntana tai kosketuksesta. Influenssa leviää influenssakauden aikana helposti ahtaissa tiloissa, kuten liikennevälineissä, päiväkodeissa, kouluissa ja varuskunnissa. Suuressa mittakaavassa Terveyskeskuslääkäreillä onkin yllättävän suuri merkitys myös influenssan torjunnassa.


Influenssa
Influenssa

influenssan ehkäisy

Influenssatartuntaa ehkäistäessä on hyvä muistaa seuraavat keinot:

- Huolellinen käsihygienia

- Omien kasvojen koskettelun välttäminen

- Influenssarokote


Tehokkain keino influenssalta suojautumisessa on ehdottomasti influenssarokote. Influenssarokotteen ottanut sairastuu huomattavasti rokottamatonta pienemmällä todennäköisyydellä influenssaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että influenssaan ei ole olemassa täysin varmaa ehkäisykeinoa. Vaikka ihminen olisi ottanut rokotteen ja muistaisi hyvän käsihygienian, voi hän silti sairastua influenssaan.


Influenssan oireet

Influenssan oireet vaihtelevat hyvin paljon henkilöstä toiseen. Tauti voi olla oireeton, tai se saattaa johtaa jopa kuolemaan riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä. Influenssan oireet ovat hyvin samankaltaisia kuin tavallisessa flunssassa. Influenssan oireet, kuten lihassäryt ja kuume ovat kuitenkin huomattavasti tavallista flunssaa ankarampia. Myös influenssan aiheuttamat jälkitaudit saattavat olla hyvin ikäviä. Tyypillisesti influenssa alkaa aina korkealla kuumeella, johon liittyy kovaa lihassärkyä.  Influenssaan liittyy myös voimakkaita hengitysteiden oireita, kuten nuhaa, yskää ja kurkkukipua. Kuume ja lihassäryt häviävät perusterveellä ihmisellä tyypillisesti alle viikossa. Hengitysteiden oireet, kuten nuha ja yskä saattavat kuitenkin kestää jopa useamman viikon.


Influenssan jälkitaudit

Yleisimmät influenssan jälkitaudit ovat aikuisilla keuhkokuume ja poskiontelotulehdus. Lapsilla puolestaan ehdottomasti yleisin jälkitauti on korvatulehdus. Riskiryhmiin kuuluvilla influenssan jälkitaudit saattavat olla äärimmäisen vakavia. Influenssa menee tyypillisesti ohi noin kahdessa viikossa. Jälkitaudit saattavat kuitenkin pitkittää sairasteluaikaa huomattavasti. Influenssarokotus antaa parhaimman suojan influenssalta ja sen jälkitaudeilta.


Influenssan hoito

Terveillä työikäisillä ihmisillä influenssa paranee kotihoidolla. Influenssaan sairastuneen on muistettava riittävä lepo ja nesteytys. Oireita helpottaakseen voi ottaa myös kipu- ja särkylääkkeitä. Riskiryhmiin kuuluvien ihmisten kannattaa hakeutua lääkäriin välittömästi oireiden ilmaannuttua. Lääkäriin pitää myös hakeutua, mikäli kuume on korkea ja sairastuneen yleisvointi on huono.


Influenssarokote

Influenssalta voi yrittää suojautua ottamalla influenssarokotteen. Rokotteen vasta-ainesuojan kehittyminen vie aikaa noin kaksi viikkoa. Influenssarokote kannattaa ehdottomasti ottaa syksyllä hyvissä ajoin ennen influenssakauden alkua. Influenssarokotteen koostumusta vaihdellaan vuosittain kunakin vuonna kiertävän virustyypin mukaan. Influenssarokotteen avulla voi parhaimmillaan pienentää omaa mahdollisuuttaan sairastua influenssaan jopa 80%. Influenssarokotteen teho kuitenkin vaihtelee vuosittain. Vaikka rokotteen teho vaihteleekin, niin antaa se joka tapauksessa suojaa kunakin vuonna kiertävää influenssavirusta vastaan. Vaikka influenssarokotuksen ottanut sairastuisikin kaikesta huolimatta influenssaan, niin hänen oireensa jäävät todennäköisesti rokottamatonta lievemmiksi. Suomessa influenssarokotteen saavat maksutta riskiryhmiin kuuluvat ihmiset, sekä alle 6-vuotiaat lapset ja yli 65-vuotiaat vanhukset. Influenssarokotteen antama suoja kestää tyypillisesti noin vuoden verran. Jatkuvan suojan takaamiseksi influenssarokote on otettava vuosittain.


Vastuunrajoitus

Vertaahoitoa.fi -palvelussa olevat tekstit tai kirjoitukset eivät ole lääketieteen ammattilaisten laatimia. Kirjoituksia laadittaessa on käytetty apuna sekä lähteenä ammattilaisten (ja ei-ammattilaisten) laatimia tutkimuksia ja tekstejä. Sisältöä ei tule missään tapauksessa pitää minkäänlaisena lääkinnällisenä ohjeena. Hakeudu aina ammattilaisen arvioitavaksi ja hoitoon. Ammattilaisia löydät esimerkiksi täältä: vertaahoitoa.fi.

Comments


VERTAAHOITOA.FI
PALVELUNTARJOAJAT
PALVELUNKÄYTTÄJÄLLE
KAUPUNGIT
HAETUIMMAT
Helsinki
Turku
Tampere
Oulu
Jyväskylä
Lahti
Espoo
Vantaa
Kuopio
Yleislääkäri
Ortopedi
Kauneuskirurgia
Silmälääkäri
Kardiologia
Gynekologi
Psykologi
Ihotautilääkäri
Hammaslääkäri
LOGOsinikeltailmantekstiä.png
VERTAAHOITOA.FI
PALVELUNTARJOAJA:
  • White Facebook Icon
  • White Twitter Icon
  • White Instagram Icon
  • White LinkedIn Icon

Vertaahoitoa.fi sivusto on itsenäinen, puolueeton ja riippumaton verkkopalvelu, jonka ensisijainen tarkoitus on lisätä hoito -ja hoivapalveluiden läpinäkyvyyttä, vertailtavuutta ja laatua. Vertaahoitoa.fi ei tarjoa tai tuota minkäänlaisia lääkinnällisiä palveluita tai mitään muitakaan hoitopalveluita. Mitään sivuston sisältöä ei tule missään tapauksessa pitää terveydenhoidollisena ohjeena. Konsultoi aina lääkäriä tai muuta hoitoalan ammattilaista saadaksesi diagnoosin ja hoitoa. Vertaahoitoa.fi ei suosittele mitään tiettyä palveluntarjoajaa. Vertaahoitoa.fi ei tuota ajanvarauspalveluita tai vastaa ajanvarauspalveluista. Ajanvaraus tapahtuu aina palveluntarjoajan omilla sivuilla. Noudatamme kaikkia viranomaisten suosituksia ja ohjeistuksia.

Vertaahoitoa.fi tekee parhaansa, jotta kaikki tieto sivuilla on oikeaa ja ajantasaista. Vertaahoitoa.fi sivustolla oleva tieto voi olla eriävää palveluntarjoajan tarjoamasta tiedosta. Kaikki tiedot Vertaahoitoa.fi -sivustolla esitetään ilman minkäänlaisia takuita, vakuutuksia tai vastuita tiedoista tai niiden oikeellisuudesta. Tiedot eivät ole tarjouksia tai millään muullakaan tavalla osapuolia sitovia. Päätöksiä tehdessään kuluttajan tulee tutustua valitsemansa palveluntarjoajan välittömästi tarjoamiin palvelun ehtoihin, ohjeisiin ja muuhun materiaaliin. Luokitusten arviot perustuvat käyttäjien antamiin arvioihin, ellei muuta nimenomaisesti ilmoiteta. Kategoriat "luotettavuus", "asiakaspalvelu ja asiakkaan tunteminen", "pätevyys ja osaaminen", "saavutettavuus ja vie
stintä","turvallisuus" ja "fyysinen ympäristö" perustuvat asiakkaan kokemukseen eivätkä edusta esimerkiksi ammattilaisen arviota tilanteesta. Lisää arviointiperusteista voit lukea täältä. Virheellisestä tiedosta voit ilmoittaa täällä.

Käyttämällä Vertaahoitoa.fi sivustoa hyväksyt sivuston Yleiset käyttöehdot.

2021VERTAAHOITOA.FI© Pidätämme oikeudet kaikkiin muutoksiin.

bottom of page