top of page

Miksi arvioisin palveluntarjoajan?

Päivitetty: 8. syysk. 2019

Hoitopalveluiden laatu Suomessa on maailmanlaajuisesti vertailtaessa hyvää, mutta laadussa on silti kehitettävää. Miten muutos saadaan aikaiseksi? Tarvitaan tekoja. Tekojen ei kuitenkaan aina tarvitse olla suuria.


Jokainen haluaisi varmasti itselleen ja läheisilleen parasta mahdollista hoitoa. Kuinka tätä parasta mahdollista hoitoa on mahdollista saada? Ensin olisi hyvä tietää, mikä palveluntarjoaja tarjoaa parasta hoitoa. Olemme havainneet, että tämän selvittäminen ei kuitenkaan ole aina yksinkertaista. Tästä syystä olemme luoneet tämän vertailualustan työkaluksi, jonka avulla vertailu olisi helpompaa.



Kun parasta palvelua tarjoavat palveluntarjoajat on selvitetty, on todennäköistä että kuluttajat pyrkivät pääsemään heidän palveluidensa pariin. Kirjoittajat ainakin hakeutuvat ennemmin palveluntarjoajan luokse, joka on saanut mahdollisimman hyviä arvioita. Tämä taas voi lisätä muiden palveluntarjoajien tarvetta kehittää omien palveluidensa laatua, jotta kuluttajat eivät siirry käyttämään kokonaan kilpailevien, parempilaatuista palvelua tarjoavien palveluntarjoajien, palveluita.


Jokaisella arvioinnilla on siten merkitystä sekä yksilölle, että yhteiskunnalle. Sinä voit vaikuttaa.


Pienetkin teot ovat tärkeitä, esimerkiksi jo se, että luet tätä tekstiä auttaa. Mikäli haluat tehdä vielä enemmän palveluiden laadun parantamiseksi meidän kaikkien hyväksi, voit käyttää n.2 minuuttia ja arvioida anonyymisti käyttämäsi hoitopalveluiden tarjoajan TÄÄLLÄ.


Arvioimalla teet sekä hyvää, että osallistut arvontoihin. Arvonnoissa voit voittaa muumimukeja ja elokuvalippuja.

Comments


VERTAAHOITOA.FI
PALVELUNTARJOAJAT
PALVELUNKÄYTTÄJÄLLE
KAUPUNGIT
HAETUIMMAT
Helsinki
Turku
Tampere
Oulu
Jyväskylä
Lahti
Espoo
Vantaa
Kuopio
Yleislääkäri
Ortopedi
Kauneuskirurgia
Silmälääkäri
Kardiologia
Gynekologi
Psykologi
Ihotautilääkäri
Hammaslääkäri
LOGOsinikeltailmantekstiä.png
VERTAAHOITOA.FI
PALVELUNTARJOAJA:
  • White Facebook Icon
  • White Twitter Icon
  • White Instagram Icon
  • White LinkedIn Icon

Vertaahoitoa.fi sivusto on itsenäinen, puolueeton ja riippumaton verkkopalvelu, jonka ensisijainen tarkoitus on lisätä hoito -ja hoivapalveluiden läpinäkyvyyttä, vertailtavuutta ja laatua. Vertaahoitoa.fi ei tarjoa tai tuota minkäänlaisia lääkinnällisiä palveluita tai mitään muitakaan hoitopalveluita. Mitään sivuston sisältöä ei tule missään tapauksessa pitää terveydenhoidollisena ohjeena. Konsultoi aina lääkäriä tai muuta hoitoalan ammattilaista saadaksesi diagnoosin ja hoitoa. Vertaahoitoa.fi ei suosittele mitään tiettyä palveluntarjoajaa. Vertaahoitoa.fi ei tuota ajanvarauspalveluita tai vastaa ajanvarauspalveluista. Ajanvaraus tapahtuu aina palveluntarjoajan omilla sivuilla. Noudatamme kaikkia viranomaisten suosituksia ja ohjeistuksia.

Vertaahoitoa.fi tekee parhaansa, jotta kaikki tieto sivuilla on oikeaa ja ajantasaista. Vertaahoitoa.fi sivustolla oleva tieto voi olla eriävää palveluntarjoajan tarjoamasta tiedosta. Kaikki tiedot Vertaahoitoa.fi -sivustolla esitetään ilman minkäänlaisia takuita, vakuutuksia tai vastuita tiedoista tai niiden oikeellisuudesta. Tiedot eivät ole tarjouksia tai millään muullakaan tavalla osapuolia sitovia. Päätöksiä tehdessään kuluttajan tulee tutustua valitsemansa palveluntarjoajan välittömästi tarjoamiin palvelun ehtoihin, ohjeisiin ja muuhun materiaaliin. Luokitusten arviot perustuvat käyttäjien antamiin arvioihin, ellei muuta nimenomaisesti ilmoiteta. Kategoriat "luotettavuus", "asiakaspalvelu ja asiakkaan tunteminen", "pätevyys ja osaaminen", "saavutettavuus ja vie
stintä","turvallisuus" ja "fyysinen ympäristö" perustuvat asiakkaan kokemukseen eivätkä edusta esimerkiksi ammattilaisen arviota tilanteesta. Lisää arviointiperusteista voit lukea täältä. Virheellisestä tiedosta voit ilmoittaa täällä.

Käyttämällä Vertaahoitoa.fi sivustoa hyväksyt sivuston Yleiset käyttöehdot.

2021VERTAAHOITOA.FI© Pidätämme oikeudet kaikkiin muutoksiin.

bottom of page