Auringossa oleilu aiheuttaa muitakin terveyshuolia kuin vain auringonpistoksia, lämpöhalvauksia ja nestehukkaa. Erään arvion mukaan vuonna 2025 noin 2 300 ihmistä sairastuu melanoomaan Suomessa. Tämä tarkoittaisi yli 50% prosenttia enemmän ihosyöpiä verrattuna nykyiseen.
Syy tälle arviolle on yksinkertainen. Auringolle altistutaan enemmän ja enemmän. Seuraukset eivät myöskään näy välittömästi, vaan vaikutukset voivat tulla pidemmälläkin viiveellä. Arvion mukaan, vuoden 2025 keski-ikäiset ja iäkkäät ovat altistuneet auringolle enemmän kuin aikaisemmat sukupolvet. Tämä selittyy usealla tekijällä, eräs niistä on rusketuksen arvostaminen kauneusihanteena ja mm. siitä johtuva auringonoton yleisyys.
Yleisesti on kuitenkin tiedossa, tai pitäisi olla, että auringonotto lisää ihosyöpäriskiä. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 95 prosenttia melanoomista voitaisiin ehkäistä harkitummalla aurinkokäyttäytymisellä. Keskeinen melanoomaa (ihosyöpää) aiheuttava tekijä on nimenomaan auringossa palaminen ja suuret äkilliset annokset UV-säteilyä.
Alla muutamia yleisiä kysymyksiä liittyen auringonottoon.
Mikäli aurinkoa haluaa ottaa, kuinka sen voisi toteuttaa mahdollisimman turvallisesti?
Suoraa auringonottoa ei terveyssyistä suositella, mutta mikäli auringonottoa haluaa harjoittaa on syytä muistaa seuraavat vinkit. Käytä aurinkorasvaa, käytä aurinkorasvaa ja käytä aurinkorasvaa. Tiedosta myös milloin ihosi palaa (tai on palanut). Tämä on tärkeää erityisesti sen vuoksi, että tunnistat oman ihotyyppisi ja sen palamisherkkyyden. Näin voit jatkossa suojautua riittävällä tavalla auringon aiheuttamilta vaurioilta. On syytä tiedostaa, että iho on palanut jo silloin kun se punoittaa. Mikäli iho palaa pahasti, voi se alkaa hilseilemään tai muuttumaan jopa rakkulaiseksi. Usea kuitenkin mieltää palaneensa vasta, kun iho hilseilee tai on rakkuloilla. Sekä palaminen että ruskettuminen ovat kuitenkin merkkejä siitä, että auringon ultraviolettisäteily on päässyt vaurioittamaan ihoa.
Paljonko auringonotolla voi saada D-vitamiinia?
Auringon ultraviolettisäteilyn on tekijä, joka on mukana käynnistämässä iholla D-vitamiinin tuotantoa. Joskus on epäselvyyttä siitä, minkälainen ajanjakso auringossa riittää D-vitamiinin tarpeen tyydyttämiseksi. Yleistäen voidaan todeta, että riittää, kun ihminen saa 10–15 minuutin ajan auringon valoa kasvoilleen muutaman kerran viikossa huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana. D-vitamiinin saamisen vuoksi (tai mistään muustakaan syystä) auringossa ei siis ole syytä polttaa ihoaan. D-vitamiinin hankinta auringonoton perusteluna on siltäkin osin kyseenalainen että liiallinen auringonvalo hajottaa ihossa muodostuneen D-vitamiinin esiasteen. Kun varastot ovat täynnä, ne ovat täynnä.
Mitä jos on jo hankkinut rusketuksen, suojaako rusketus palamiselta?
Ruskettuneen ihon suojakerroin on vain 2–4 luokkaa. Vertailun vuoksi tavanomainen aurinkorasva sisältää suojauskertoimen joka on 30 ja 50 välillä. Kesällä suojakertoimen olisi hyvä olla yli 30. Rusketuksen antamaa suojaa ei siten voida pitää riittävänä.
Onko sillä merkitystä palaako lapsena vai aikuisena?
On erittäin vaarallista polttaa iho monta kertaa lapsuuden aikana. Tämä johtuu siitä, että lapsen ihon solut eivät ole kehittyneet kunnolla. Jos lapsena iho palaa monta kertaa, ihosyövän riski kasvaa merkittävästi. Tästä syystä vanhemmilla, ja muilla aikuisilla, on erityinen vastuu niistä lapsista jotka ovat oman vastuun piirissä. Toisaalta tässä piilee myös eräs ansa, lapsi suojataan aurinkorasvan avulla hyvin (mikä on erinomainen asia), mutta aikuinen itse unohtaa, tai muusta syystä, jättää itsensä suojaamatta.
Suojaavatko pilvet ihon palamiselta?
Eivät suojaa. UV-säteily läpäisee myös pilviverhon. Tästä syystä auringolta tulee suojautua pilvisinäkin päivinä. UV-säteily on merkittävä indikaattori arvioitaessa auringonsäteiden haitallisuutta. Tietoa UV-säteilystä on mahdollista saada säätiedotuksia laativilta toimijoilta.
Voiko aurinko vaurioittaa muita kehonosia kuin ihoa?
Erityisesti silmät on syytä suojata aurinkolaseilla. Esimerkiksi lumisokeus on ikävä vaiva.
Ihoa (ja luomia) on syytä tarkkailla. Kuten niin monessa muussakin taudissa, mitä aikaisemmassa vaiheessa melanooma löydetään, sitä parempi on taudin paranemisennuste. Hakeudu lääkäriin, mikäli iholla oleva luomi:
alkaa kasvaa
haavautuu, kutiaa tai muuten ärsyyntyy
on rajoiltaan epätarkka ja epäsäännöllinen
on väriltään sinertävän musta tai punertava
saa ympärilleen uusia luomia
Lääkäreitä voit etsiä esimerkiksi täältä.
Vastuunrajoitus
Vertaahoitoa.fi -palvelussa olevat tekstit tai kirjoitukset eivät ole lääketieteen ammattilaisten laatimia. Kirjoituksia laadittaessa on käytetty apuna sekä lähteenä ammattilaisten (ja ei-ammattilaisten) laatimia tutkimuksia ja tekstejä. Sisältöä ei tule missään tapauksessa pitää minkäänlaisena lääkinnällisenä ohjeena. Hakeudu aina ammattilaisen arvioitavaksi ja hoitoon. Ammattilaisia löydät esimerkiksi täältä:vertaahoitoa.fi.
Comments